ETÄKOULUTUS
Koulutuksen järjestää Yritysakatemia
Koulutuksessa käydään läpi vuoden 2024 tärkeimmät muutokset verotuksen ja ennakkoperinnän osalta sekä tulorekisteri muutokset vuodelle 2024. Lisäksi koulutuksessa käsitellään, mitä vuosi-ilmoituksia annetaan vuodelta 2023 ja miten menetellä, mikäli niitä on tarve korjata.
Kouluttaja
Riikka Lehtinen KLT, PHT, JET, palkkahallinnon asiantuntija, Tilitoimisto Finansia
Riikka on vahva taloushallinnon asiantuntija ja alan rautainen ammattilainen. Normaalin tilitoimistotyön lisäksi Riikka kouluttaa niin yrityksiä kuin tilitoimistoja. Hän toimii tilitoimistojen toiminnan kehittäjänä ja sparraajana, päivittäen myös eri tilitoimistojen sosiaalisen median kanavia toivomusten mukaisessa rytmissä sopimuksen mukaan.
”Otan työni vakavasti ja pidän siitä mitä teen. Taloushallinto on upea työ ja pyrinkin omalla toiminnallani tuomaan esiin sen, jotta omaa uraansa pohtivat nuoretkin löytävät tämän palkitsevan, hurjaa vauhtia kehittyvän alan.”
Riikka on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja uskoo kouluttautumiseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen, osaamisen jakamiseen, toisten tilitoimistojen sparraamiseen sekä yrittäjien neuvomiseen ja heidän toimintaedellytysten parantamiseen. Kirjanpidon tehtävissä hän aloitti opiskelujen ohessa vuonna 1985 ja ensimmäisen varsinaisen työpaikan tilitoimistosta sai 1986, oman tilitoimiston hän perustin vuonna 1988, 23 -vuotiaana ja sillä tiellä Riikka on edelleen
Ohjelma klo 09.00–12.00 +/-15 min.
Koulutuksen sisältö:
Verolainsäädännön muutokset ja ennakkoperintä 2024
- Mitä muutoksia veroperusteissa ja tuloverolain säädöksissä vuodelle 2024 on luvassa?
- Työnantajan sekä työntekijän sosiaalivakuutusmaksut vuodelle 2024
- Vuoden 2024 luontoisedut ja kustannusten korvaukset
- Verokorttimenettelyn tilanne vuonna 2024
Vuosi-ilmoitukset vuodelta 2023 ja niiden korjaaminen
- Mitä vuosi-ilmoituksia annamme vuodelta 2023
- Miten menetellä, jos annettuja ilmoituksia on tarvetta korjata
Ajankohtaista tulorekisteristä 2024
- Mikä muuttuu vuonna 2024
- Uudet ohjeet Tulorekisteri -asiointiin vuodelle 2024
- Käytännönläheinen katsaus myöhästymismaksuihin
Verohallinnon viimeaikaiset ohjeet
- Käydään läpi uusimpia verotuksen ohjeita ja oikeuskäytäntöä
Etäkoulutusosallistujat:
- Saat viimeistään edellisenä päivänä ennen tilaisuutta sähköpostiisi ohjeet, koulutusaineiston ja rekisteröitymislinkin, josta pääset seuraamaan lähetystä.
- Tilaisuus lähetetään suorana, voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi.
- Kaikki etäkoulutukseen ilmoittautuneet saavat tallenteen käyttöoikeuden 7-30 päiväksi, eli tilaisuuteen kannattaa ilmoittautua, vaikka ajankohta ei sopisikaan kalenteriisi.
- Muista varmistaa, että tietokoneesi internetyhteys toimii, koneen ääniresurssit ovat käytössä ja äänenvoimakkuus sopivalla tasolla.
- Suosittelemme kuulokkeiden käyttöä.
Mikäli samasta organisaatiosta osallistuu YritysAkatemian webinaariin useampi henkilö, saavat lisäosallistujat webinaarikoulutuksen puoleen hintaan.
Koulutuspaikka:
Etäkoulutus
Ajankohta:
Torstaina 21.12.2023 klo 09.00 – 12.00 +/-15 min.
Osallistumismaksu:
390 euroa + alv
Kampanja:
Lisäosallistujat -50 %
Tallenne:
Osallistujille 30 päivää
ILMOITTAUTUMINEN (Toimi heti – paikkoja rajoitetusti!)
Peruutusehdot:
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen
koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimituskuluina 15 % etäkoulutuksen hinnasta. Myö-
hemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä
ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Pe-
ruutus on tehtävä kirjallisesti.