Työelämän tietosuoja: työntekijöiden henkilötietojen käsittely rekrytoinnista työsuhteen päättymiseen 14.2.2024

ETÄKOULUTUS

Koulutuksen järjestää Yritysakatemia

Työnantajan on erityisen tärkeä varmistua noudattavansa voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä työntekijöidensä henkilötietojen käsittelyn osalta, sillä tietosuojaa koskevien yksityiskohtaisten säännösten rikkomisesta voi seurata työnantajalle paitsi mainehaittaa, myös sakkoja tai vahingonkorvausvelvollisuus.

Työnantajan lakisääteinen velvollisuus on käsitellä työntekijöiden henkilötietoja tietosuojaa koskevan lainsäädännön mukaisesti koko työsuhteen elinkaaren ajan aina rekrytoinnista työsuhteen päättymiseen. Työntekijöiden henkilötietojen kerääminen ja käsittely vaatii työnantajalta lisäksi tietosuojalainsäädännön mukaisten prosessien ja ohjeistuksen olemassaoloa. Uusi yhteistoimintalaki puolestaan edellyttää työnantajan ja henkilöstön edustajan välisessä vuoropuhelussa käsiteltävän tietosuojalainsäädännöstä johtuvia velvoitteita, kuten henkilötietojen keräämistä työhön otettaessa ja työsuhteen aikana. 

Käytännönläheisessä koulutuksessa pureudutaan keskeisiin työntekijöiden henkilötietojen keräämistä ja käsittelyä koskeviin kysymyksiin rekrytoinnista aina työsuhteen päättymiseen asti ottaen huomioon henkilötietojen säilyttämistä koskevat velvoitteet työsuhteen päättymisen jälkeen. 

Koulutuksessa saat selkeitä toimintaohjeita yksityisyyden ja tietosuojan toteuttamiseksi työpaikoilla ja vastauksen mm. seuraaviin keskeisiin kysymyksiin:

  • Henkilötietojen käsittelyn edellytykset: mitä tietoja työntekijöistä saa kerätä ja tallentaa? Milloin on ylipäätään kyse henkilötietojen käsittelystä?
  • Työnantajan tiedonantovelvollisuus: miten ja milloin työntekijöitä on informoitava henkilötietojen käsittelystä?
  • Terveydentilaa koskevat tiedot: miten ja millä edellytyksin työntekijöiden terveydentilatietoja voidaan käsitellä?
  • Työsuhteen päättyminen: mitkä seikat työnantajan on huomioitava henkilötietojen käsittelyn osalta työsuhteen päättyessä?
  • Kuinka kauan henkilötietoja on säilytettävä työsuhteen päättymisen jälkeen?
  • Mitä velvoitteita uudesta yhteistoimintalaista johtuu työnantajalle koskien työntekijöiden henkilötietojen käsittelyä? 

Kouluttaja

Kiira Koponen VT, asianajaja, VALO Partners Asianajotoimisto Oy

Kiira on työoikeuteen ja julkisiin hankintoihin erikoistunut asianajaja ja varatuomari, jolla on pitkä ja vankka kokemus asiakkaiden avustamisesta ja kouluttamisesta sekä työoikeudellisissa että tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä. Ennen yrittäjäksi ryhmistä Kiira on työskennellyt asianajotoimistossa työoikeustiimin vetäjänä, sekä Helsingin hovioikeudessa ja markkinaoikeudessa.


Ohjelma klo 9.00–12.00 +/-15 min.

Koulutuksen sisältö:

Yleistä tietosuojasta työelämässä

  • Tietosuojaa koskevat normit
  • Tietoja käsittelevät henkilöt
  • Yhteistoimintavelvoitteet

Tietojen käsittely työsuhteen elinkaaren aikana

  • Rekrytointi
  • Työsopimuksen tekeminen
  • Terveydentilatietojen käsittely
  • Työsuhteen päättyminen

Työnantajan velvollisuudet 

  • Tietojen säilytysajat
  • Rekisteröityjen työntekijöiden oikeudet
  • Seuraamukset tietosuojaa koskevista rikkomuksista

Etäkoulutusosallistujat:

  • Saat viimeistään edellisenä päivänä ennen tilaisuutta sähköpostiisi ohjeet, koulutusaineiston ja rekisteröitymislinkin, josta pääset seuraamaan lähetystä.
  • Tilaisuus lähetetään suorana, voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi.
  • Kaikki etäkoulutukseen ilmoittautuneet saavat tallenteen käyttöoikeuden 7-30 päiväksi, eli tilaisuuteen kannattaa ilmoittautua, vaikka ajankohta ei sopisikaan kalenteriisi.
  • Muista varmistaa, että tietokoneesi internetyhteys toimii, koneen ääniresurssit ovat käytössä ja äänenvoimakkuus sopivalla tasolla.
  • Suosittelemme kuulokkeiden käyttöä.

Mikäli samasta organisaatiosta osallistuu YritysAkatemian etäkoulutukseen useampi henkilö, saavat lisäosallistujat koulutuksen puoleen hintaan.


Koulutuspaikka:
Etäkoulutus

Ajankohta:
Keskiviikko 14.2.2024 klo 9.00 – 12.00 +/-15 min.

Osallistumismaksu:
390 euroa + alv

Kampanja
Lisäosallistujat -50 %

Tallenne:
Osallistujille 30 päivää

ILMOITTAUTUMINEN (Toimi heti – paikkoja rajoitetusti!)












    Peruutusehdot:

    Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen
    koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimituskuluina 15 % etäkoulutuksen hinnasta.
    Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä
    ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan.
    Peruutus on tehtävä kirjallisesti.