Pauli Vuorio, myyntikouluttaja, toimitusjohtaja Power Competence Oy
Blogit ja sosiaalisen median päivitykset ovat parhaimmillaan erinomainen tapa hankkia asiakkaita, kun ne tehdään ja hyödynnetään oikein.
Uskallan väittää, että ylivoimaisesti suurimmalla osalla sosiaaliseen mediaan ja blogeihin käytetty aika oikeisiin aktiivisiin myynnillisiin toimenpiteisiin muutettuna tuottaisi valtavan paljon parempia tuloksia. Jos sisältömarkkinointiin ja myynnin edistämiseen käyttää aikaa paljon ilman tulosta, on se jatkuvaa pakenemista pelätystä tai epämiellyttävästä toiminnasta – useimmiten myynnistä.
Kun aktiiviseen myyntiin panostaa ja siihen harjaantuu ja kehittyy, se ei ole lainkaan epämiellyttävää toimintaa. Ilman myyntiä ei mikään muutu. Jotkut ovat vuosia paenneet myyntiä sijaistoimintaan ilman tulosta ja jatkavat sitä samalla tavalla kuin ennenkin.
Myös jopa ammatikseen myyntiä tekevillä voi olla roolikieltämistä, joka juontaa juurensa ajatukseen, etteivät kaverit, perhe tai yhteiskunta arvosta myyjiä ja myyntityötä. Tämä johtaa usein siihen, että henkilö alkaa kokea häpeää omasta ammatistaan. Tällaiset negatiiviset mielikuvat ”tyrkkymyyjistä” lähtevät usein jo kotoa asti, tai ne ovat syntyneet työyhteisön sisällä, jossa myyntityötä väheksytään.
Kasvun ja kehittymisen huippumyyjäksi voi aloittaa miettimällä omaa ajankäyttöään. Kaikki mahdolliset myyntikirjat lukenut ja kolmesataa erilaista kaupan klousaamistapaa tunteva myyjä voi jäädä helposti lehdelle soittelemaan, kun perustaitoinen myyjä saa tuloksia keskittymällä muutamaan perusasiaan hifistelyn sijasta. Yllättävän usein kyse ei ole vain taidoista, vaan myös ajankäytöstä.
Tuloksia tekevästä aktiivisesta (lue: työaikana tehdystä) myyntityöstä pakeneminen on entistä helpompaa. Ennen muinoin saattoi myyntiä paeta esimerkiksi iltapäivälehden parissa sen sijaan, että olisi valmistellut uusia myyntitapaamisia, nyt älypuhelinten aikakaudella mahdollisuuksia huomattavasti enemmän. Klassinen tapa on kuitenkin tehdä kaikkea muuta myynnin kannalta epäoleellisempaa ja omasta mielestä mukavampaa ja uskotella itselleen tekevänsä sitä, mistä tulos syntyy, vaikka näin ei olisikaan.
Kun kovan kautta mennään, niin kaikki selitykset, joissa selitetään, että onhan se ja se myyntityötä vaikkei ole sitä myynnin ydintä on juuri myynnin pakoilua. Jos saman energian käyttäisi myyntityöhön niin… Jotkut ovat valmiita käyttämään vaikka kuinka paljon aikaa myydäkseen sitä myyntinä, mikä ei ole sitä.
Ole rohkea ja tee muutos! Se lähtee yhdestä pienestä askeleesta. Älä yritäkään haukata koko kakkua keralla. Vastoinkäymisiä tulee etkä jatkuvasti pääse haluamiisi tuloksiin. Aloita kuitenkin uudestaan ja uudestaan ja kehitä toimintaasi. Jos et tiedä miten, hae apua!
Voin vannoa, että mikäli toimit systemaattisesti näin, aktiivisesta myynnistä tulee sinulle lopulta intohimosi ja arvostuksesi kohde. Voit jopa paeta muita asioita myyntiä tekemällä sen sijaan, että nyt on päinvastoin 😉
Ps. Myynnin montuista nousemiseen auttavat myyntikoulutukset: https://koulutusjavalmennus.fi/